Apuun tuli jälleen Eesti Teede Atlas - karttakirja, jota selailimme ankarasti ennen liikkeelle lähtöä. Tällä kertaa etsimme kartanosymboleja; muistissa oli Tahevan kartanon tunnelmat ja hyvä mieli sen löytämisestä. Karksissa näytti kartan mukaan olevan kartano ja näytti siellä olevan myös jonkinlaiset linnanrauniotkin. Siis Karksiin ja siitä sitten etelää kohti ja yli Latvian rajan.
Karksi on pieni paikkakunta Karksi-Nuian kaupungin kupeessa Viljandimaalla. Jos lähtee Otepäältä kohti Pärnua, kulkee suorin tie Karksi-Nuian läpi. Kaupunki itsessään ei mitenkään aisteja hivele, sellainen pieni kaupunki, jossa jokunen ruokakauppa ja muutama kahvila, jos haluaa matkan varrella itseään ruualla ravita. Yleensä olemme vain suhauttaneet kaupungin läpi, hieman sen nimeä naureskellen. Meidän suussa se on kääntynyt Karski-Nuijaksi, ja joskus leikkisästi totean, että se on Kimmon nimikkokaupunki. Mies ei ole pannut sitä pahakseen.
 |
| Tie Karksista Karksi-Nuiaan |
Karksi jää päätieltä hieman syrjään ja Karksiin täytyy siis menemällä mennä, jos sen haluaa erityisesti nähdä. Karksi ei ole järin ihmeellinen paikka, mutta siellä on kuitenkin elämää ja teollisuutta. Sieltä löytyy olut- ja viinitehdas sekä jonkin sortin puunjalostuslaitos, jotka tarjoavat paikkakuntalaisille työtä. Asutus koostuu pitkälti neuvostoaikaisista matalista kerrostaloista. Ja tietenkin siellä on se kartano, jota lähdimme kuvaamaan.
Kartanonpuisto ja muutamia kartanon sivurakennuksia löytyi Karksin keskustasta. Itse kartano oli aikojen saatossa hävinnyt, mutta pehtoorin ja metsänvartijan komeat pytingit sekä yksi luonnonkivistä rakennettu talli muistuttivat Karksin kartanon kulta-ajasta. Kesällä voisin kuvitella että kartanonpuisto ja sitä kiertävä lampi voivat olla kauniit. Nyt lumi peitti kaiken ja maisema oli sitä myöten hieman pliisu.
 | ||
| Pehtoorin talo on kunnostettu ja siellä toimii mm. Karksin kirjasto |
 | ||
| Kartanoon kuulunut vanha talli |
 |
| Karksin bensapumput ovat mallia entinen |
Kartanolta jatkoimme matkaamme kohti Karksin ritarilinnoituksen raunioita. Odotukset eivät olleet mitenkään suuret. Pahimmassa tapauksessa sieltä saattaa löytyä pari lumen peittämää kiveä ja joku infotaulu. Mutta tuleepahan nekin nähtyä.
Sitä suurempi olikin riemumme, kun saavuimme linnoitukselle. Sehän oli ollut aikanaan valtava! Ja nytkin siitä oli vielä riittävästi pystyssä jotta pystyi hahmottamaan linnoituksen mittasuhteet. Ja mikä riemukkainta, sen keskellä oli kirkko, jollaista harvoin näkee. Kirkon torni oli vino kuin Pisan torni. Sitä kuvatessani totesin, että täytyy muistaa kotona, ettei mene suoristamaan kuvaa vahingossa.
 |
| Linnoituksen muureja ja vino kirkko |
 |
| Linnanmuureja kahden puolen vallihautoja |
 |
| Tykkitornit olivat puolipyöreät koska ne kestivät tykistötulta paremmin kuin täysin nelikulmaiset tornit. |
 |
| Linnoituksen sisäpihaa |
 |
| Valtavat vallihaudat ympäröivät linnoitusta joka puolelta |
Linnoituksen historiasta muutama sana. Se mainitaan ensimmäisen kerran kirjallisissa lähteissä vuonna 1248. Alunperin linnoitus oli puusta, mutta kun liettualaiset olivat polttaneet sen kahteen otteeseen vuosina 1297 ja 1366, rakennettiin uusi linnoitus kivestä. Uusi linnoitus koostui lännessä olevasta päälinnoituksesta sekä suuresta esilinnasta vallihautojen toisella puolella. Niiden välillä toimi nostosilta.
Linnoitus koki vuosisatojen aikana kovia. Ensimmäisen kerran se joutui hyökkäyksen kohteeksi 1481 kun Venäjä ja Liivinmaan ritarikunta ottivat siellä yhteen. Venäläiset valloittivat sen vuonna 1560 Liivinmaan sodan pyörteissä. Seuraavana vuonna se siirtyi puolalaisten haltuun ja pian sen jälkeen, vuonna 1563, sen valloittivat ruotsalaiset joukot. Ruotsalaiset puolestaan joutuivat antautumaan Iivana Julman joukoille vuonna 1573 ja Iivana Julma lahjoitti linnoituksen Magnus-herttualle, "Liivinmaan Kuninkaalle." Vuoden 1582 rauhassa linnake annettiin puolalaisille, mutta ruotsalaiset valtasivat sen uudelleen vuonna 1600. Linnoitus jäi ruotsalaisten haltuun koko 1600-luvun ajaksi.
Kuluneiden sotien aikana linnoitus vahingoittui useaan otteeseen. Lopullisesti se tuhoutui Suuressa Pohjan sodassa vuonna 1708.
Siis kyseessä oli huikean hieno linnoitus, jonka olemassaolosta emme olleet tienneet mitään. Takuuvarmasti palaamme tänne kesällä. Voin vain kuvitella kuin upea se on kun isot vallihaudat ovat vihreällä veralla peitetyt.
On Viro ihme maa! Sillä on niin paljon tarjottavaa matkailijalle ja historiasta kiinnostuneelle. Kuten nyt tämä Karksin ritarilinnoitus! Josta emme vielä viime viikolla tienneet yhtään mitään. Tällaiset ihastuttavat löydöt kannustavat kiertämään maata yhä enemmän ja kampaamaan sen nähtävyyksiä vieläkin tiheämmällä kammalla!
Karksista matkamme jatkui Latviaan, mutta sehän onkin sitten jo ihan toisen tarinan arvoinen! Kuulemisiin ja näkemisiin. Sotakirjeenvaihtajanne Tiina vaikenee hetkeksi, mutta vain hetkeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti